Lukijat

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

liitäjien kevät HULABALOO 2017


aivan viimeiseen asti pitivät sääennusteet piinassa järjestäjiä. tuleeko lennettävää lainkaan ja onko jää liian liukasta lentotoimintaan jne?..
 lopullinen päätös pitää tänä vuonna yksipäiväinen tapahtuma tehtiin vasta perjantaina ennusteiden näyttäessä vihreätä valoa lauantaille.
 kävin vielä illalla karhentamassa ennustetulle luoteistuulelle soveltuvan starttipaikan.


 vasta aamu näytti lopullisen kelin, eikä se paljoa hymyilyttänyt. liukkaan jään päälle oli tullut parin sentin lumikerros, tuuli oli paljonkin ennustettua kovempaa ja lisäksi ennustettua auringonpaistetta ei näkynyt missään.

 yksi ensimmäisistä vieraista peränteellä oli nuutti riippuliitimensä kanssa



pikkuhiljaa väkeä alkoi valua paikalle ja kohtalaisesta tuulesta huolimatta lentotoiminta pyörähti käyntiin. pitkävuoren liitäjiä valmistautumassa.



tapio starttaa



päivän edistyessä taivaskin alkoi repeillä ja parhaimmillaan taivaalla saattoi nähdä yhtäaikaa kymmenkunta liidintä. tässä veli hinauksessa ja muut moottoreillaan pilvien päällä



lainataampa tähän antti tuutin ottama omakuva korkeuksista peränteen yltä



osaa se antti matalallakin lentää:



helinä on oikeen tommonen linssilude :)



trikemiehet konsultoimassa



peränteen lennonjohto antoi väillä luvan laskeutumiseen oikealle lentokoneellekin



tamperelainen vieras kertoi saaneensa korkeusmittariin lukemat 650m hinauksessa,
 1300 metriä hinausnarua ja kohtalainen ylätuuli apuna.



tapahtuman ikänestori aarne oli saapunut vantaalta ähtäriin oikeen yökuntiin.
 tässä valmistautumassa hinaukseen.



semmoiset hulabaloot tänä vuonna. moni jäi varmaan pois keliä arpoessaan, mutta paikalle vaivautuneet saivat ihan hyvät lennot.
 taas nähtiin toteutuvan vanhan hokeman: "optimisti lentää enemmän"


tänään sunnuntaina sekä tuuli, että jään pinta olisivatkin olleet kelvottomat liidinlentotoimintaan peränteellä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti